keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Suomessa tuntuu olevan Punikkila / Sovjet-tasoa toimintamallit joka suhteessa verotuksen kiristämislinjalla missä ei huomioida suomalaisten tarpeita lainkaan

Tampereella ja Suomessa tuntuu olevan Punikkila / Sovjet-tasoa toimintamallit joka suhteessa verotuksen kiristämislinjalla missä ei huomioida suomalaisten tarpeita lainkaan

Alv:a ja bensanhintaa hilataan ylöspäin. Seuratoimintaan osallistuminen on raskaasti verotettua, jos aikooa autolla liikkua. Tällöin pitäisi seuratyön kattaa edes autoon kohdistuvat kulut verovapaasti. Näinhän ei ole. Nyt seuratyölle lahjoitettu työ on lisäverotettua myös ko. toimintaan suuntautuvalla kulkuverolla. Lentävällä matolla emme emmekä teleportaaliseti emme voi liikkua. Julkisella liikenteellä sama juttu jos aikoo vetää urheilua eri paikolla. Kansanedustajilla on sarkaa lopettaa tämä jatkuva tasaveron kasvatus, mikä vie monilta heikon tulokertymän omaavilta mahdollisuudet osallistua edes ns. perinteisiin urheilulajeihin, samoin kuin osallistua seuratyöhön

Huippu hölmöilyä on mallin ottaminen USA:sta missä luottokortittomat suljetaan pois yhteiskunnan palveluista ja toiminnoista

Tästä asiasta esimerkkinä 27.3.2012 eoa-kanslia ja kansanedustajille jättämäni kysely fb:n ja gmailin kautta:

To: James Hirvisaari, Jussi Halla-aho, Juho Eerola etc (referoiden)

Moro - Laitoin sinulle Juho Eerola ja James Hirvisaarelle postia aiheesta kun tämä maa muuttuu yhä enempi Amerikaksi, missä luottohäiriöiset, opiskelijat ymv ovat kelvottomia harrastamaan kun eivät voi edes maksaa. Viite: Aulangon kentillä maksutapamuutoksia, käteinen ei enää käy. Työttömät, pätkätyöläiset jne eivät saa oheisia vaadittavia kortteja. Onko tenniksestä tosiaan tarkoitus tehdä vain ns. kihojen laji?

Viite: 13.3.2012

Aulangon kentillä siirrytään turvallisuussyistä käteisettömään aikakauteen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa maksuvälineenä käyvät ainoastaan pankki- ja luottokortit (Visa& Master) sekä Smartum liikunta- ja kulttuurisetelit.
---------
Voisitteko arvon kansanedustaja Juho Eerola, James Hirvisaari, Jussi Halla-aho jne ottaa asiaa esille?

Olavi Lehto tennisvalmentaja Tampere

---------------------------------------
PS:Tämä EU pillinsoitto muistuttaa erehdyttävästi Hamlenin pillipiiparitoimia. Suomalaisille varattu vain lastensa ryöstön katselu samoin kuin lisäverotuksen kohteena olo.
------------------------------------------
28.3.2012 Tamperelainen tenniskouluttaja Olavi Lehto



Uutistaustaa:

Olavi Lehto Tennisuutisia päätoimittaja Blogistanissa sijaitsevassa verkkolehdessä. Tiedotamme Blogistanin kautta viimeisimpiä tennisuutisia

Helpoin käytäntö tenniskursseja tiedusteleville:

Tiedustelut tenniskursseista suoraan sähköpostin kautta. Kerätkää ryhmä, varatkaa ryhmällenne yhteistyössä valmentajan kanssa aikatauluttaen sopiva kurssiaikataulu, sekä varatkaa omasta lähihallistanne tmv:lta tennisvuoro, niin valmentaja laskuttaa erikseen keskinäisen sopimuksen perusteella

Tervetuloa
--------
Tiedustelut e-maileihin tennisvalmentaja(at)gmail.com ja varalle tennisuutisia(at)gmail.com osoitteisiin

------------------

http://tennisuutiset-suomeksi.blogspot.com

------------------